Aikaisemmin ostin valmisruokia kotiin, mutta nykyään ne on jääneet kaupan hyllylle. Ainut valmisruoka, jota vielä syön on Valion tomaatti-vuohenjuustokeitto ja se on herkkua raejuuston kanssa, ravintoarvoista en nyt niinkään lähde ihan takuuseen.
Karkkia en ole syönyt ties kuinka pitkään aikaan, eikä sillä ole väliäkään. Välillä tekee mieli karkkia, koska kuitenkin meillä muut syövät, mutta ei ole liian tiukkaa tehnyt. Ilmankin pärjää, kokeile vaikka! Mä oon aiemmin ollut vuoden syömättä karkkia, eikä se tehnyt tiukkaa. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat vaikeimmat, koska olin ollut niin sokeririippuvainen. Kamala päänsärky iski, mutta onneksi hedelmistä saatavilla sokereilla sitä sai laannutettua. Lopulta sekin riippuvaisuus antoi periksi!
Superdieetillä olin tosi ehdoton, alas meni vain ruuat, jotka olivat sallittuja ja vain ruoka-aikoina. Se oli mulle helppoa sen takia, ettei ollut vaihtoehtoja. Superdieetin ohjelma kertoi mitä söin, paljonko ja monenko tunnin välein. Ei tarvinnut kamalasti miettiä. Osalle ihmisitä varmasti sopii ehdottomuus ruokavalion suhteen, mutta osalle ei. Mistä asiasta se sitten on kiinni, että sopiiko ehdottomuus vai ei, en osaa sanoa. Kenties motivaatiosta, itsekurista? Kuka sen tietää ja ehkä se on toisille ihmisille eri asioista.
Nykyään kuitenkaan en noudata niin ehdotonta ruokavaliota, vaikka yritänkin syödä terveellisesti. Proteiinin syöntiä piti vähentää munuaiskerästulehduksen vuoksi ja se on hieman muuttanut ruokavaliota. Proteiinit yritän pitää siinä max 1g/painokilo.
Nykyään se näyttää tältä:
Aamupala: 2 paistettua kananmunaa (12g proteiinia), 1 ruisleipä, marjarahkasmoothie (puolikas rahka, 11g proteiinia), kahvi ja vesi 3dl.
Lounas: Risotto ilman proteiinin lähdettä
Välipala: Appelsiinia, banaania, kahvia
Päivällinen: Kanasalaatti (80g kanaa, 18g proteiinia)
Iltapala: 1 paistettu kananmuna (6g proteiinia) ja marjarahkasmoothie (puolikas rahka, 11g proteiinia)
Päivän proteiinit: noin 58g. Tiedän sen välillä menevän yli liian helposti, jos molemmilla aterioilla on proteiinia. Lisäksi tähän vielä päälle hiilareista saatavat proteiinit, joita en ole alkanut laskemaan.
Vielä loppupuserrus "uudessa" työpaikassa kunnes se loppuu. Sitten sanonkin sille tontille NÄKEMIIN! Samat tutut, mukavat ja turvalliset kuviot, ihanat työkaverit löytyvät sieltä "vanhasta" työpaikasta, jossa kohta alkaa kesätyöt.
Olen myös miettinyt kouluun hakua, siitä lisää myöhemmin ;)







