tiistai 16. syyskuuta 2014

Loman odotus!

Blogihiljaisuutta jälleen havaittavissa. 
Olen nyt ollut reilun kuukaudessa uudessa työpaikassa ja mulla on ihan huipputyökaverit! 
Tykkään myös siitä, että koulutuksia on ja tulee olemaan sekä työ on vaihtelevaa. Treenit on jääneet hieman vähemmälle, mutta nyt tsempattava! 
Omakotihommia on tehty ja on vielä tehtävää. Kokoajan mä keksin jotakin uutta ;) Tällähetkellä kesken on vielä vaatehuoneen remppaus. Siitäkin lisää myöhemmin. 

Kuitenkin parasta tällä hetkellä on nyt loman odotus! Lomiahan mulla tässä olisi pian syysloma ja joululoma, mutta minäpä odotan hiihtolomaa!
 Hiihtolomalle on varattu loma Singaporeen ystävien kanssa! Tässä muutama fiilistely kuva. 




Näiden kuvien katselemisella selviää varmasti kylmän talven läpi ja jaksaa ahkerasti tehdä töitä, niinkuin tähänkin asti. En ole aiemmin käynyt Aasiassa, joten nyt on ihana päästä sinne! Joudun ottamaan töistä muutaman päivän ylimääräistä lomaa hiihtoloman jatkoksi, mutta ei se haittaa! 



Pulau Bintan saarelta kuva, jonne aiomme tehdä pienen viisitin minun lomani lopuksi, kun ystäväni jäävät vielä lomailemaan. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! 
Kertokaa kokemuksia Singaporesta, kiitos :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti