Tänään päivä alkoikin labrakäynnillä, joten aamu aerobinen jäi välistä. Sen jälkeen kävin P:n luona hengailemassa, kun poika oli siellä hoidossa aamulla labrakäynnin ajan. Mulla oli aamupalat kätevästi pakattuna matkaan ja sain lainata blenderiä, jotta aamupalasta tuli herkullisempi smoothie.
Päivällä vein pojan hoitoon, kävin kotona tekemässä itselleni ruuan. Ai että kun tuo ruokamäärä tuntuu niin suurelta! Tässä kuvaa jääkaapista, miltä se pääosin näyttää mun hyllyjen osalta :D Eipä tuo kovasti tosin eroa siitä, miltä se ennen superdieettiä, mutta sitä on nyt vähän reilummin kaapissa, ettei tarvii noita olla jatkuvasti hakemassa :P
Kävin tänään mun luottokampaajalla, Mikolla Verstaalla Jyväskylässä, joka on ihan huippu paikka! Laitettiin tukkaa taas vähän kuntoon. Nyt näkyy kivasti mun tatuointikin taas niskasta :) on vähän huono kuva, saatte paremman kun saan jonkun toisen ottamaan kuvan :P
Nyt on Treeni 1 suoritettu, askelkyykyn jätin vähän vähemmälle, kun on niin kipeät jalat edellisistä treeneistä (Aloitin SD:n treenit jo lauantaina), mutta tein sitten enemmän vatsoja sen sijaan ja täysillä vedettiin. Hyvin tän pystyy tekemään kotonakin, tosin eihän mulla penkkiä vatsarutistuksiin ole. Pakarapotkut tein 0,5kilon nilkkapainoilla.
Tänään tuli myös fitnesstukun paketti, jonka tilasin vuoden lopussa, muutamat pussit piti lähettää takaisin, kun ei ollutkaan tarkoituksen mukaisia, mutta onneks siellä oli myös käyttöön tuleva palkkari. Heti saa jo motivaatiota näistä uusista tuotteistakin, parasta!
Nyt ei muuta kuin kokkaamaan jätti ateriaa ja sit taas P:n luokse :P
Sattumoisin myös oma jääkaapin sisältö näyttää samalta. ;)
VastaaPoistaJee, taas yks sd:llä oleva löydetty! Sulla on kiva blogi, kävin sitä selailemassa :) Tuonne on eksynyt näköjään vielä yksi mieheni maito, ei kuulu ruokavalioon.
Poista